Home Uutissyötteet Tietokonelehti
08.02.2012
Uutissyötteet
Tietokone
Tietokone-lehden uutiset

Tietokone
  • Pc-myynti kompuroi loppuvuonna
    Perinteisten tietokoneiden myynti ei hyötynyt edes joulumarkkinoista. Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan loppuvuoden pc-myynti oli Länsi-Euroopassa 16 prosenttia viimevuotista heikompaa. Luku heijastelee koko viime vuoden jatkunutta alamäkeä.

  • Päivän softa: Wikipediaa ilman nettiyhteyttä
    Wikipedia on kasvanut avoimella julkaisuperiaatteellaan merkittäväksi tietolähteeksi. Erityisesti tiedon tuoreus tuntuu olevan Wikipedian parhaita puolia, sillä innokkaan harrastajat päivittävät erityisesti itseään kiinnostavia artikkeleita tiuhaan tahtiin.

  • Suurten näyttöpaneelien hinnat vakaantuivat
    Suurikokoisten lcd-paneelien hintojen lasku tasaantui joulukuussa, kertoo näyttömarkkinoita seuraava tutkimusyhtiö IHS iSuppli. Paneelien hinnat ehtivät laskea yhteen menoon viiden kuukauden ajan.

  • Pilvi on täyttä pilvee yhä monille
    Suomi ei näytä olevan edelläkävijä ainakaan pilvipalvelujen käytössä, kertoo tutkimus, jonka Microsoft kumppaneineen on teettänyt Marketvisiolla. Maailmanlaajuisesti pilvipalveluita käyttää 74 prosenttia yrityksistä, Suomessa 64.

  • Anonymous kiristi rahaa Symantecilta – rikollisia huijattiin
    Aktivistiryhmä Anonymous yritti kiristää rahaa ohjelmistojätti Symantecilta. Neuvottelut kariutuivat, ja pcAnywhere-ohjelman lähdekoodi on juuri julkaistu netissä. Anonymous sanoo, että Symantec lupasi maksaa 50 000 dollarin lunnaat. Yhtiön mukaan kyse oli poliisioperaatiosta.

  • Motorola haluaa Applelta miljardikorvauksen
    Apple on miekkaillut innokkaasti Android-valmistajia – erityisesti Samsungia – vastaan oikeusistuimissa eri puolilla maailmaa, vaihtelevalla menestyksellä. Samaan aikaan se on itse ahtaalla Motorolan patenttivaatimusten suhteen. Nyt on tullut julki Motorolan vaatimien lisenssimaksujen taso, joka merkitsisi yksin viime vuodelta miljardin taalan siirtymistä Applen holvista Motorolalle.

  • Varo Facebookin kuvia! Niitä ei voi poistaa
    Facebook jakaa vieläkin netissä kuvia, jotka käyttäjät ovat tuhonneet vuosia sitten. Käyttäjällä ei ole mitään keinoa saada kuvia häviämään, kertoo ongelman huomannut Ars Technica. Tästä on aiheutunut melkoisia ongelmia joillekin käyttäjille.

  • Suomalaiset kärjessä tietoturva-asioissa
    Microsoftin tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin ajan tasalla tietoturva-asioista. Euroopan komission Tietoturvapäivänä julkistetun Euroopan kattavan tutkimuksen tuloksien mukaan jopa 85 prosenttia suomalaisista pitää ohjelmistonsa päivitykset ajan tasalla.

  • ACTAa vastaan tempaistaan Suomessakin
    Muun muassa hämärästä valmistelusta moitittua ACTA-sopimusta vastaan ollaan järjestämässä tapahtumia ja mielenosoituksia ensi lauantaina useissa eri maissa. Suomessa on kutsuttu väkeä protestitapahtumaan ainakin Helsingin Asema-aukiolle.

  • Nokia julkaisi valkoisen Lumia 800:n – tärkeä väri
    Nokia tuo myyntiin valkoisen Lumia 800 -puhelimen. Kyse ei ole mistä tahansa väristä, kuten Apple voi kertoa valkoisen iPhonen tapauksessa. Puhelimen valkoinen väri voi olla tärkeä myyntivaltti monestakin syystä. Samalla se on kuitenkin poikkeuksellisen vaikea valmistaa.

Mainospalkki
Moozites-template
© 2012 moozites.net
Joomla! is Free Software released under the GNU General Public License.
www.moozites.net